Olen Tuomas Sorsa, 31 vuotta, kaupunginvaltuutettu ja lahtelainen.

Opiskelut veivät itseni noin kuudeksi vuodeksi Lappeenrantaan, josta valmistuin v. 2016 tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Ennen opiskelujen alkua suoritin varusmiespalveluksen Hämeen rykmentissä sekä Reserviupseerikoulussa Haminassa. Sotilasarvoltani olen vänrikki.

Työskentelen tällä hetkellä konseptipäällikkönä SOK:lla erilaisten myymälöihin liittyvien hankkeiden ympärillä.

Olen syntyperäinen lahtelainen vuodelta 1991 ja aivan tavallinen perussuomalainen.

Lähdin politiikkaan mukaan, koska yhteiskuntamme kehittyy monelta eri kantilta katsottuna hieman huolestuttavaan suuntaan. Paikoin tuntuu siltä, että suomalaisten ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi tai suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyky eivät ole toimintamme ytimessä, vaan keskiössä ovat ennemminkin erilainen hyvesignalointi, maailmanparannus sekä oman kansallisen identiteetin hälventäminen. Globaalissa maailmassa oman maan etua ei pidä kukaan muu kuin sen oma kansa ja heitä edustavat poliitikot. Juuri tässä meillä olisi paljon korjattavaa.

Haluan omalla toiminnallani olla mahdollistamassa sen, että jokainen suomalainen saa mahdollisuuden rakentaa omannäköisen elämänsä. Tämä tarkoittaa terveyttä, turvallisuutta, koulutusta, vapautta valita asuinpaikkansa sekä mahdollisuutta toteuttaa itselleen tärkeitä asioita. Uskon ihmisten ja perheiden omaan harkintaan ja valinnanvapauteen luoda oman visionsa elämästä – yhteiskunta on ihmisiä varten, ei toisinpäin.

Olen liikunnan ja urheilun suuri ystävä. Voisikin todeta, että nämä asiat ovat jopa määrittäneet ajansaatossa omaa identiteettiäni suhteellisen paljon. Viihdyn jäällä, hiihtämässä, kuntosalilla, keilaamassa sekä suunnistamassa. Uskon, että pitämällä itsestäni huolta fyysisesti, niin jaksan myös arjen tuomaa henkistä kuormitusta paremmin.








Kaupunginvaltuutettu, Lahti

Kaupunkiympäristölautakunnan 2. vpj.

Päijät-Hämeen aluevaltuutettu

Lahti Energia Oy:n hallituksen jäsen